"Satama on ihastuttava tyyssija elämän taisteluihin uupuneelle hengelle. Taivaan avaruus, liikkuvien pilvien rakennelmat, meren vaihtuvat väriasteikot, merkkivalojen tuike ovat ihmeen sopiva kuvastin, joka virkistää silmiä väsyttämättä niitä koskaan. Linjakkaat, takilaltaan monimutkaiset alukset, joita mainingit viihdyttävästi keinuttavat, ovat omiaan pitämään mielessä yllä rytmin ja kauneuden tajua. Ja se, jolla ei enää ole uteliaisuutta eikä kunnianhimoa, hän voi huvitella salaperäisellä ja ylimyksellisellä tavalla: tarkkailla näkötornissa maaten tai aallonmurtajaan nojaten, kuinka liikkuvat ne, jotka lähtevät ja palaavat: ne, joilla on vielä voimaa tahtomiseen ja halua matkustaa tai rikastua."
(Charles Baudelaire: Pariisin ikävä 1869, suom. Väinö Kirstinä ja Eila Kostamo, Karisto 2000)


Vaan vielä löytyy Siriukselta uteliaisuutta ja kunnianhimoa, mutta ain välillä hän itseään huvittelee salaperäisellä ja ylimyksellä tavalla. Tarkkaillen näkötornistaan maaten kuinka pienet siivekkäät uutta valtakuntaa suunnittelevat ja kuinka suuremmat töitään tekevät.
Vaik Siriuksen kotisatamasta ei merta eikä järveä näy mutta eloa ei sieltä puutu. Paljon löytyy matkaajia ja unelmoijia kunhan pitää näkötornissa silmänsä auki

siriusiisti.jpg?t=1179391513